Klikkaa kuvaa

Valmennuspäällikön terveiset

Hei, tervehdys Teille HJK-laisille ja kesän alkuja ja syksyn jatkoja kaikille:

HJK eli Helsingin Jääkiekkoklubi aloittaa toimintansa 36. kauden ehkä vireämmin kuin koskaan ennen.: ainakin joukkuemäärissä ja pelaajalukuina  laskettuna HJK lukeutuu keskisuurten jääkiekkoseurojen kastiin. Joukkueita ensi pelikaudella HJK:n sinivalkoisissa väreissä on kaikkiaan 24 ja lisäksi perinteinen syksyllä alkava kiekkokoulumme. Viime kauden kiekkokoulussamme oli parhaimmillaan jopa 40 pelimannin alkua, joista nuorimmat olivat 2003-2004 syntyneitä! Tulevaisuutta kiekkoiluumme on tulossa. Ja kaiken kaikkiaan HJK:n pelaajia oli lähes 400! Ikähaitarimme on suunnitteilla olevasta A-.juniorijoukkueesta  G- junioreihin ja useassa ikäluokassa  meillä on kaksi, jopa kolme joukkuetta.

Valmentajia HJK:ssa on lähes 40 innokasta ja Jääkiekkoliiton kursseilla pätevyytensä hankkinutta vetäjää. Valmentajapulaa erityisesti nuoremmissa ikäluokissa on edelleen , sillä kaikkein nuorimmissa ryhmissä valmentaja/ ohjaajia tarvitaan normaalin kahden lisäksi vähintään yksi, kaksi lisää, jotta jokainen pelaaja saisi tärkeässä kehitysvaiheessa riittävää taitojensa mukaista opastusta. Kenttäpelaajien opastuksen ohessa HJK:lla on maalivahtivalmennusta sekä joukkueen jäillä, että erikoisharjoitteluna: maalivahtivalmennuksesta vastaavat Kari Vaahtera, Jari Salmela ja Markku Koponen. Maalivahtien erikoisjäät ovat tulevallakin kaudella pienimmille ”kiippereille” Jääherneen pikkukaukalossa ja isommille torjujille Konalassa.

HJK on edelleen Nuori Suomi / sinettiseurayhteisössä, jonka pelisääntöjä pyrimme noudattamaan: eli joukkueissa harjoittelevat pelaajat pääsevät pelaamaan ”kaikki pelaa” periaatteella nuorimmissa ikäluokissa. Kilpasarjoissa , joissa on tarkoituksena menestyä , kriteerit pelaamisen suhteen  ovat tiukemmat.

Yhteistyö/ -toiminta HIFK:n kanssa jatkuu edelleen eli pelaajavirta  molempiin suuntiin on sekä mahdollinen että yhä toimiva, sillä viime pelikaudellakin muutama hjk-lainen siirtyi HIFK:n punapaitoihin ja jopa yllättävän moni ex-ifkläinen puki HJK:n peliasun päälleen. Yhteistoimintamme HIFK:n kanssa sisältää paitsi pelaajavaihtoja, niin myös tulevana kesänä yhteisleirin Ahvenanmaalla. HJK:n -93 joukkue matkaa länteen heinä/ elokuun vaihteessa harjoittelemaan ja pelaamaan  IFK:n samanikäisten kanssa. HIFK / HJK toiminnassa on myös seuramme johto mukana, sillä yhteispalavereita pidetään puheenjohtajien tasolla sekä molempien seurojen valmennuksen johtoryhmien kera.

Vielä ensi kauden jäänjaosta: ( josta on vastannut ja edelleen vastaa primus inter pares LEO Lätsä Lähteenmäki) on tulossa runsaan joukkuemäärämme johdosta vaikeahko. Ja nyt jo voi sanoa, että pääpaikkamme Paloheinän jäähalli on ”buukattu” melko täyteen ja seuramme käytössä on edelleen sekä Konala että Jääherne ja vähäisessä määrin Pirkkola. Longinojan / Malmin jäät ovat muiden seurojen käytössä ja sieltä ei taida saada kuin ns heittovuoroja.  

Toivotan valmentajien ja omasta puolestani Teille kaikille mukavaa kesää ja parhainta tulevaa kiekkokautta!

Timo Juhani Haapaniemi / HJK:n valmennuspäällikkö